Edellistä tekstiäni kirjoittaessa huomasin taas kerran puhuvani paljon itsestäni. Siitä mitä minä tahdon., miten minä haluan asioiden menevän. Mitä minä tahdon tehdä. Minä minä minä. Minä minä minä.
Aikanaan sain pysäyttävän kokemuksen nuorten illassa kun vieraileva joukko meitä vanhempia nuoria esitti pienoisnäytelmän. Jokaisen vuorosanat koostuivat tilanteessa kuin tilanteessa yhdestä sanasta. Minä. Lopulta kaiken normaalin elämän ja arjen taustalla Jeesus kiipesi ristille riippumaan ja kaiken minän yli tuli yksi hiljaa lausuttu sana: sinä.
Oman elämäni aikana olen monia kertoja pyytänyt Jumalalta milloin mitäkin. Anna minun saada opiskelupaikka, anna minun saada työtä, anna minun saada paikka haluamassani tehtävässä opiskelijajärjestössä. Anna minun pärjätä elämässäni niin kuin minä itse tahdon. Anna minun edetä minun ehdoillani.
Kantapään kautta olen oppinut, ettei Jumala ole rukousautomaatti. Minä en aina saa mitä haluan. Saan sen mitä minä tarvitsen, sen mikä minulle kuuluu. Itkin ja vaikersin, kyseenalaistin ja lähes syyllistin Jumalaa aikanaan, kun ensimmäisellä yritykselläni teologiseen tiedekuntaan, sain ystävällisen kirjeen jossa ilmoitettiin varasijasta. "Miksi minä en saanut opiskelupaikkaa. Miksi minä koen tällaista vääryyttä?" Tuossa hetkessä oli vaikea uskoa rakkauteen. Myöhemmin olen löytänyt monta syytä miksi asioiden piti mennä toisella tavalla. Miksi minulle oli tärkeää viettää toinen välivuosi. Miksi minun piti vielä kasvaa.
Olen vuosien aikana usein käyttänyt erilaisissa nuorten tilaisuuksissa Isä meidän -keskustelua iltahartautena, ollut itse kuulemassa tai toteuttamassa tätä. Tässä keskustelussa joku henkilö siis lukee iltarukouksenaan Isä meidän -rukousta, mutta yllättyykin kun Jumala alkaakin keskustella rukoilijan kanssa. Jumala kyseenalaistaa, tarkistaa ja keskustelee. Hän kysyy, tarkentaa ja kommentoi. Jumala ei päästä rukoilevaa helpolla.
Ajan myötä itselleni on muodostunut vaikeimmaksi lauseeksi Isä meidän rukouksessa lause "tapahtukoon Sinun tahtosi." Ei minun tahtoni, vaan Sinun. Minä annan valtuudet omasta elämästäni Jumalalle. Vei aikaa hyväksyä tämä lause. En halunnut päästää irti omasta päätösvallastani. Mahdollisuudesta saada Jumalasta syntipukki, kun itselläni meni huonosti. Sinä et antanut minun saada. Sinä et antanut minulle. Sinun vikasi.
Ajan myötä ja pitkän itseni tutkiskelun jälkeen tilanne on muuttunut. Voin antaa Jumalalle vallan elämässäni. Annan Hänen tahtonsa tapahtua. Hän kuitenkin tietää, mikä minulle on parasta. En minä itse tiedä, vaikka hyvinkin usein niin kuvittelen. Jumala lupaa Raamatussa rakastaa meitä. Miksi joku, joka on luvannut rakastaa, tahtoisi meille pahaa? On vaikea hyväksyä, ettei asiat mene niin kuin minä halusin. Kuitenkin, se kaikki tulee rakkaudesta.
Rukoilen taas tänään: "Isä, tapahtukoon sinun tahtosi. Jos minun on määrä saada työpaikka, se on sinun kädessäsi. Mutta tapahtukoon sinun tahtosi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti