Saarna praktikumista

Keväällä 2015 suoritin viimeisinä opintoinani II praktikumit eli soveltavat opinnot. Niiden Jumalanpalveluselämän osioon kuului Jumalanpalvelus saarnaavana liturgina. Oma saarnani on 20. sunnuntai helluntaista, usko ja epäusko.

Mark. 2: 1–12

Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”

    Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” - hän puhui nyt halvaantuneelle - ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”

Kumpi on helpompaa. Antaa synnit anteeksi, vai sanoa halvaantuneelle, että nouse ja kävele? Jeesus esittää erittäin tärkeän kysymyksen. Kumpi on helpompaa? Verrataanko tässä sanoja vai tekoja? Vai sanojen merkitystä ja teon merkitystä?

Jeesuksen maine kiiri hänen edellään. Niin paljon, että palatessaan Kapernaumiin, Jeesus ei saanut olla rauhassa. Ihmiset kerääntyivät hänen luokseen, odottaen ihmettä. Odottaen jonkinlaista todistusta. Kansa halusi saada vakuutuksen siitä, että Jeesus todella teki kaikkea mitä teki. He odottivat ihmeitä, taikatemppuja, showta. He halusivat uskonsa vahvistukseksi todisteita, jotka näkisivät omilla silmillään.

Miksi uskominen, ilman todisteita tuntuu välillä niin vaikealta? Miksi tarvitsemme vakuutusta? ”En usko ennen kuin näen” tai ”pics or didn’t happen.” Nykyään nämä lauseet tuntuvat kuuluvan monen ihmisen sanavarastoon. Mitään ei uskota kuulopuheen perusteella, täytyy saada kuvatodisteet, nähdä itse. Sitten voi uskoa, ilman näkemistä se toive on täysin turha. Miksi omat silmämme voisivat vakuuttaa meidät todellisuudesta?

Muutaman viikon takainen internetissä kuohuttanut kuva Sini-mustasta tai valko-kultaisesta mekosta todistaa jopa silmämme tässä vääriksi. Twitterissä keskusteltiin mekon värityksestä, ja monet julkisudesta tutut henkilöt vannoivat jommankumman värityksen nimeen. Kuvaa yritettiin selittää valotuksella, erilaisten näyttöjen asetuksilla ja muilla teknisillä kikkailuilla. Lopulta itselleni ei edes selvinnyt mikä mekon oikea väritys oli. Ja sen myötä se kenen silmät tai näyttö olivat oikeassa tai väärässä. Voimmeko oikeasti enää luottaa omiin silmiimme, kun emme osaa edes olla yhtä mieltä mekon väristä?

Johonkin asiaan uskominen, jota ei näe, kuule, tunne, haista tai maista voi olla vaikea uskoa. Onko sellainen todellista? Onko syntien anteeksiantaminen todellista, jos se ei kosketa mitään näistä edellä mainituista aisteista? Onko se todellista, jos se tuntuu vaan sisällä, pienenä hyrinänä? Onko se todellista jos se on vain mutu, musta tuntuu?

Syntien anteeksiantamus on todellista. Tämän päivän evankeliumissa kuulimme miehestä, joka oli halvaantunut ja hän sai syntinsä anteeksi. Hänelle anteeksianto oli todellista, konkreettista. Hän sai anteeksiantamuksen myötä takaisin kykynsä liikkua. Hän sai kokea anteeksiannon fyysisesti. Hänelle se ei ollut enää uskon asia. Se oli konkreettinen asia.

Monesti jokin paha voi painaa niin paljon, että se tekee meistä täysin toimintakyvyttömiä, kuin halvaantuneita. Meissä oleva synti ja pahuus sitoo meitä. Meissä olevat pahat ajatukset itseämme ja toisia kohtaan sitovat meitä. Se voi olla pahoja tekoja, asioita joita olemme ajatelleet. Se voi kohdistua meihin itseemme tai johonkin toiseen. Häpeä, syyllisyys, synti.

Kuinka tärkeää on joskus kuulla olevansa armahdettu. Saada kuulla riittävänsä, juuri sellaisena kuin on. Tärkeää saada tuntea olevansa rakastettu, ehdoitta. Syntien anteeksi saaminen ja armo ovat juuri tätä. Ansiotonta rakkautta meidän osaksemme. Meitä on rakastettu, meistä on välitetty, jotta me voisimme elää. Ettemme me olisi synnin sitomia. Ettemme me halvaantuisi, tai joutuisi kärsimään.

Fariseukset suuttuivat Jeesuksen röyhkeydestä antaa synnit anteeksi. Miten tavallisella puusepällä ja kiertävällä opettajalla voisi olla oikeutus sellaiseen, joka kuului vain temppelipalvelijoille? Kuinka tuo mies julkeaa asettaa itsensä Jumalan asemaan? Miksi hän ottaa itselleen Jumalallisen oikeuden?

Jeesus täyttää taivaallisen Isämme hänelle antamaa tehtävää. Hän otti syntimme taakakseen, kantoi ne ristillä meidän vuoksemme. Hän sovitti meidän tekomme, jotta me saisimme elää. Eikö tälle miehelle kuulu nimenomaan oikeus antaa synnit anteeksi? Hänelle, joka kantoi ne meidän puolestamme? Halvaantuneen miehen tavoin me voimme nousta, ottaa jokainen vuoteemme ja mennä kotiimme. Meidät on pelastettu. Meidät on armahdettu. Yksin uskosta, yksin armosta.

Halvaantuneen Jeesuksen luo tuoneista miehistä sanotaan: ”Jeesus näki heidän uskonsa. Nämä miehet uskoivat Jeesukseen, näkemättä tämän toimintaa itse. He luottivat ja uskoivat, että he voivat auttaa tätä miestä purkamalla katon. He eivät hakeneet halvaantunutta paikalle, jonkun toisen saatuaan näkönsä takaisin, tai spitaalisen parannuttua. He eivät esittäneet vaatimusta todistuksesta, ennen kuin toivat halvaantuneen miehen paikalle. He uskoivat Jeesukseen, ilman erillisiä todisteita.

Jokainen meistä voi uskoa. Riittääkö sisäinen hyrinä ja kosketus siihen, että voit luottaa Jumalaan ja uskoa pelastukseen? Tarvitsetko enemmän todisteita voidaksesi uskoa? Mitäpä jos antaisit sille pienelle hyrinälle mahdollisuuden? Miksi tunne turvallisuudesta ei voisi riittää? Tarvitseeko maailman räjähtää, fanfaarien törähtää ja taivaiden aueta? Eikö riittäisi tuulenvire poskella, auringonsäde silmäkulmassa? Sisäinen turvallisuuden tunne? Tunne siitä, että sinä olet rakastettu? Siitä että sinä riität? Kokeile, siinä sinä et häviä.

Miksi messuta?

Kysymystä voisi jatkaa, hyvin muodossa miksi ylipäätään viettää aikaa yhdessä?

Minulle henkilökohtaisesti Jumalanpalvelus on siisti juttu. Se ei ehkä arkielämässäni aina niin näy, enkä joka sunnuntai ole ollut messussa osallistujana, vaikka se vähintäänkin toivottavaa monesti olisi.  Kuitenkin usein pysähdyn sunnuntaiaamuina esimerkiksi televisioidun Jumalanpalveluksen äärelle. Saan osallistua messuun kotisohvalta, aamutoimieni lomassa. Rukousten aikana pysähdyn hiljaisuuteen ja rukoilen mukana. (virsiä en kuitenkaan laula).

Kuitenkin joka kerta kun olen oikeasti mukana istumassa kirkon penkissä osana messuun osallistuvaa väkeä, huomaan että saan sieltä jotain mikä tuppaa unohtumaan.

Messu on jotain ihan mielettömän siistiä. Se on yhdessäoloa, rukousta ja sanaa. Jokaiselle messu ei tietenkään ole hengellisen elämän tärkeysjärjestyksessä samalla viivalla, mutta jokaisen kristityn olisi hyvä välillä muistutella itselleen miksi siellä kannattaa käydä.

Minulle messu on aina pieni juhla. Saan olla ottamassa vastaan sitä rakkautta, jonka Jumala meille tarjoaa. Saan hiljentyä ja vaan olla. Toisaalta, jos itse olen toimittamassa messua, se ei yhtään vähennä juhlan tuntua. Saan olla välittäjänä, tuoda muille eläväksi sen, mitä Jumala meille tarjoaa. Rakkauden, anteeksiannon ja sakramentin voimassa voimme jatkaa taas eteenpäin. Kuinka huikeaa on saada tehdä tällaista työtä? 

Se, mikä monesti omassa mielessäni nousee esiin messun yhteydessä on nykyihmisen kiireinen aikataulu. Kuinka monelle on hyvin vaikeaa irroittautua arjesta edes pariksi tunniksi sunnuntaiaamuna? Yllättävän monelle. Sunnuntai voi olla ainut päivä viikosta, kun ei ole sovittua ja aikataulutettua menoa. Silloin aikataulutetusti kirkkoon lähteminen voi tuntua haastavalta. 

 Voisiko samanlaista yhteyttä luoda jotain muuta kautta? Luultavasti ei. Yhteys on tärkeä osa kristityn elämässä, yhteys Jumalaan ja Jeesukseen ja yhteys toiseen ihmiseen.

Mikäli sinulle ei sunnuntaiaamun kello kymmenen messu sovi, älä mene sinne. Etsi itsellesi toinen aika käydä messussa, tai vaikka pysähdy kotonasi sen TV:n Jumalanpalveluksen äärelle. Sinun suhteesi Jumalaan ei saa olla pakotettu, vaan vapaaehtoinen. Sinä valitset miten suhdettasi hoidat. (mutta käy silti messussakin välillä ;))

Ansioton Rakkaus Meidän Osaksemme = armo

Minulle esitettiin kysymys, mitä tarkoittaa armahdettu tai lunastettu? Koitapa tähän sitten yksinkertaisesti vastata..

Minä koen armon jokapäiväisenä juttuna. Jokaisena aamuna saan aloittaa taas puhtaalta pöydältä. Jokainen päivä on minulle annettu lahja. Joka päivä voin olla minä. Epäonnistuva, erehtyvä, syntinen ja syntinen hölmö, joka ei välttämättä opi virheistään. 

Armahdettu tarkoittaa minulle ja minun kielenkäytössäni sitä, että olen saanut tekoni anteeksi. Epäonnistun ja mokailen hyvinkin usein. Suustani kuuluu erittäin usein lause "...ja taas meni pieleen!" Mutta armon hienous piilee juuri tässä. Minulla saa mennä pieleen. Minä saan epäonnistua. Silti Jumala rakastaa minua, eikä hylkää minua. Jeesuksen sovitustyö on korjannut minun mokani, niin isot kuin pienetkin.

Mitä taas tarkoittaa lunastettu? Vastauksen tähän kysymykseen löytää Raamatusta Johanneksen evankeliumista, kolmannen luvun 16 jakeesta. "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän." Se, miksi minäkin olen saanut anteeksi on Jeesuksen ristinkuolema. Se, että Jeesus kuoli minunkin mokieni ja väärien tekojeni vuoksi. Hän otti kantaakseen minun virheeni ja voitti ikuisen kuoleman. Jeesuksen ylösnousemus ristinkuolemaan yhdistettynä on avain lunastukseen. Minun puolestani on Jeesus kuollut, jotta minä saan elää. Minun vuokseni Jumala antoi poikansa. Rakkaudestaan minuun. Rakkaudesta sinuun. Rakkaudesta jokaiseen ihmiseen maailmassa.

Sinun tehtäväsi on valita, uskotko siihen, että Jeesus on kuollut ja voittanut kuoleman, sinunkin vuoksesi.

Miksi Jeesuksen hommissa?

Mikä tässä on, että haluan puhua Jumalasta? Miksi haluan tehdä sitä työkseni? 

Lyhyesti asian voinee ilmaista näin: rakkaudesta Jumalaan ja lähimmäiseen. Minut on armahdettu. Minä olen saanut anteeksi. Haluan kertoa kaikille muillekin siitä. Jumala rakastaa meistä jokaista ja on valmis ottamaan lapsikseen meistä jokaisen. Voiko tämän hienompaa ajatusta olla? Täydellinen rakkaus. Siinä on jo syytä kerrakseen.

Kuva lainattu maata näkyvissä festivaalin sivuilta vuodelta 2006.

Mutta se rakkaus kun ei vielä riitä. Meidät on lunastettu. Jeesus on kuollut meidän puolestamme. Jotta me olisimme vapaita. Jotta me voimme elää. Pahan valta on voitettu. Me olemme armahdettuja, rakastettuja. Me olemme jokainen arvokkaita ja tärkeitä. 

Oma tieni Jumalan luo ei ollut yksinkertainen. Kyseenalaistin Jumalan olemassaoloa pitkään, Jeesuksesta en välittänyt juuri ollenkaan. Ja Pyhä Henki oli jotain mahdotonta käsittää. Lopulta riittävän kauan venkoiltuani asian kanssa, olin tilanteessa jossa vaihtoehtoni olivat loppuun käytetyt. Jäljellä oli enää mahdollisuus kokeilla rukousta. Rukoukseni yksinkertaisuudessaan kuului: "Jumala, jos olet olemassa... Auta." ja sain avun. Fyysisenä tuntunut paha olo kaikkosi ja sain rauhan. Jotkut tarvitsevat vähän kovempaa ravistelua, toisille riittää vähempikin. Minua piti sattua, jotta uskoin. Jumala kutsui omaansa.

Raamattu ja rukous

Joskus tien löytäminen ei ole helppoa ja metsään mennään enemmän kuin usein. Siksi minä haluan olla apuna. Haluan hellästi opastaa, auttaa kulkemaan. Jokainen meistä kompuroi. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja onnistu aina. Silti meistä jokainen kaikessa keskeneräisyydessään on tärkeä Jumalalle. Rakas Hänelle. Jeesuksen kautta.

Kun tie on raskas tai sen löytäminen on vaikeaa, voin yrittää olla apuna ja tukena. Voin neuvoa ja opastaa, mutta ratkaisu on lopulta sinun.

Tartu Raamattuun, tartu rukoukseen.

Tervetuloa! Ohessa myös sananen kirjoittajasta.

Hei, sinä joka blogiani luet.

Kiva kun löysit sivuston. Toivottavasti pidät näkemästäsi. Tervetuloa tutustumaan ajatuksiini ja itseeni tekstin välityksellä.

Olen Sanni, 27-vuotias teologian maisteri. Valmistuin Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta toukokuussa 2015 kirkon ja yhteiskunnallisten alojen koulutusohjelmasta. Olen siis vihkimystä vaille pappi. Tämän blogin osittainen tarkoitus onkin edesauttaa minua löytämään oma seurakuntani ja paikkani papistossa.

Asustelen tällä hetkellä Lappeenrannassa, vanhassa kotikaupungissani. Helsinki ei opiskelujen jälkeen tuntunut enää omalta paikaltani, vaan tuntui paremmalta palata alueelle, jossa olen kotonani. Pienemmät piirit soveltuvat itselleni paremmin, kuin Helsingin tapainen suuri kaupunki. Sisimmässäni olen pikkukaupungin tyttö.

Virallista päivätyötä minulla ei tällä hetkellä ole, mutta toimin opettajan sijaisena kaupungin kouluissa alakoulusta lukioon asti. Opettaminen on mielenkiintoista ja itselleni myös jossain määrin luontevaa työtä, viihdyn myös niissä hommissa. Kuitenkaan opettaminen ei ole kutsumukseni, vaikka siitä pidänkin. Haluan kohdata enemmän erilaisia ihmisiä ja toimia enemmän toisen tyyppisissä tehtävissä.

Vapaa-ajallani luen paljon ja teen käsitöitä. Mukanani kulkee lähes aina jonkinlainen pokkariromaani,sekä neule. Olen vahvasti sitä mieltä, ettei kukaan voi olla pahoillaan saadessaan jotain itsetehtyä lämmikettä, ja villasukat tuovat varmasti hyvän mielen. Pidän lähipiirini neuleissa ja itselläni riittää mielekästä tehtävää käsitöiden parissa.

Syksyn aikana olen myös suorittanut vapaaehtoisena Saimaan kriisikeskuksen kriisikurssin ja toimin kriisipäivystäjänä kriisikeskuksella. Kriisipäivystys sopii mielestäni hyvin yhteen niin tulevaisuuden työni kuin oman mielenlaatuni kanssa. Haluan auttaa muita ihmisiä, ja mikäli puhuminen minun kanssani voi jonkun oloa helpottaa, tarjoan mielelläni apua.

Mikäli sinulla on toiveita ja pyyntöjä tekstieni suhteen, jätä rohkeasti kommenttia! Blogi kehittynee aikaa myöten ja toivon voivani tarjota hyviä lukuhetkiä ajatusteni parissa. :)