Tässä muutamia päiviä takaperin keskusteltiin joulusta. Lähinnä siitä, miten sitä on totuttu viettämään ja miten elelemme tänä vuonna... Keskustelu polveili monilla eri raiteilla ja lopulta päädyttiin perimmäisen kysymyksen äärelle: mikä tekee joulusta joulun? Mikä on se, mikä joulussa on tärkeää? Mikä on joulun merkitys itse kullekin?
Yllätin itseni, todella. Olen aina ollut jouluihminen. Pidän talvesta ja joulu on minulle erityisen tärkeä ollut aina. Osittain siksi, että silloin on aikaa olla perheen kanssa, kerrankin kenelläkään ei ole kiire minnekään ja tietyt vähän hölmötkin rutiinit ovat tuttuja, turvallisia ja toistuvat joka vuosi. Päädyimme siihen, että tunnelma ja yhdessä oleminen, tietynlainen lämpö jonka nämä kaksi yhdessä luovat, tekevät joulun.
Samaan aikaan korvan takana kuiskasi pieni ääni: "suuri juhla, Kristus on syntynyt. Vapahtaja on tullut maan päälle." Hämmästyin. Perin tapaluterilaisessa perheessäni joulun kristillinen merkitys on aina jäänyt taka-alalle. Lapsuudestani muistan, kuinka jouluevankeliumi luettiin ennen ruokailua Mummin vaatimuksesta, sittemmin sekin tapa jäi pois. Kukaan ei juurikaan mainitse Kristusta joulun yhteydessä, pääpaino on ruualla ja kiireettömällä yhdessäololla.
Tuo pieni ääni yllätti minut täysin. Jossain kaiken tämän kuorrutteen alla, sydämessäni joulun merkitys olikin muodostunut kristilliseksi. Vapahtajamme syntymäjuhla. Ilon ja valon juhla. Herra on tullut meidän keskellemme. Tämän ajatus toi sydämeeni uudenlaista rakkautta ja lämpöä. Rakkaus Jeesukseen vahvistui ja pelastus tuli yhtäkkiä taas askelta lähemmäs. Siinä se on, taas kerran. Se Jumalan rakkaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti